Karhunpoika sairastaa

Me ollaan selvitty ensimmäinen puoli vuotta aika vähällä. Otetaan kuitenkin huomioon, että Miro syntyi lokakuun puolivälissä ja aika monta tautiaaltoa on ympäriltä ehtinyt pyyhkäistä.

Viime viikolla Miro alkoi haroa vasenta korvaansa jatkuvasti. Aamulla herätessä, pitkin päivää ja lopulta ihan vähän väliä. Ajattelin, että on vain löytänyt korvansa ja siksi sitä on hauska repiä, mutta jossain vaiheessa alkoi kellot soida. Kun torstaina korviaraastava itku oli jatkunut jo yli kaksi tuntia, päätin lähteä lääkäriin näyttämään korvat ja tuledushan se siellä, tosin oikeassa korvassa.

Saatiin siihen sitten antibioottikuuri ja mehän tehtiin työtä käskettyä. Amorionia illalla pojalle ja nukkumaan. Aamu valkeni uudessa sävyssä, Miro oli muuttunut punaiseksi! Luulin, että nostaa kuumetta mutta ei. Se olikin allerginen reaktio. Soitin tuntikaupalla eri numeroihin ja lopulta saatiin uusi antibiootti, Zithromax.





Lähdettiin sitten ajelemaan parin tunnin päähän minun kotikonnuille, kun kerran lapsen vointi oli aivan hyvä. Zithromax ei tuntunut tekevän mitään uusia sivuoireita ja lauantai meni mukavasti, korvakaan ei enää tuntunut vaivaavan.

Sunnuntai-aamuna kaikki ennallaan, yö oli todella levoton. Antibiootti massuun ja se oli hyvää kuten aina ennenkin. Muutaman tunnin päästä Miro heräsi torkuilta ja alkoi oksentaa. Oksensi lopulta vajaan 10 kertaa puoleentoista tuntiin. Koko vatsa tyhjäksi, ja yhtäkkiä elämä alkoi taas voittamaan. En mitenkään jaksa uskoa, että se olisi ollut vatsatautia. Ei lämpöä, ei ilmeisesti vatsakipuja, eikä vatsataudille ominaista hajua. Tämän episodin jälkeen alkoi pikkuhiljaa maito taas maistumaan (vesi oli yök!) ja lähdimme kotimatkalle. Vauva nukkui liki kotiin saakka, loppumatkasta availi silmiä ja jutusteli vähän. Koko loppuillan oli aivan touhukas oma itsensä, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Uskoisin, että oksentamisen aiheutti antibiootti, mikäli ei se, niin sitten aamupuuro joka oli erilaista kuin ennen. Ostin kaupasta puuroa, ja huomasin vasta liian myöhään sen olevan neljän viljan puuroa kaurapuuron sijaan. Tähän mennessä meillä on syöty vain itsetehtyä kaurapuuroa. Taidan toistaiseksi pysyä siinä jatkossakin.

Tästä eteenpäin aion olla kyllä hurjan varovainen ja pohtia tarkkaan antibiootin käyttöä. Elimistöllä menee todella kauan antibioottikuurista toipumiseen ja elimistö ei pääse toimimaan normaalisti. Kuulostaa kammottavalta..

Toivottavasti tämä oli nyt tässä ja päästään pian nauttimaan aurinkoisista kevätpäivistä ja lenkkeilemään sulille teille (tästä lisää seuraavassa postauksessa).

Mukavaa kevättä kaikille teille!
-Laura

Kommentit

Suositut tekstit