Raskauden oudoimmat ja parhaimmat
Tiedättehän, aina puhutaan siitä kuinka raskaana kärsii aamupahoinvoinnista eikä voi sietää kahvia. Puhutaan myös rappauslaastin tai mullan himosta tai siitä kuinka ei vaan kerta kaikkiaan voi kestää roskiksen hajua. Minäpä kerron omat oudot kokemukseni, olisi myös hauska kuulla oliko teillä vastaavia? Kommentoi siis tähän postaukseen, tai tähän postaukseen liittyvään kuvaan Instassa KLIK!
Sain tietää olevani raskaana helmikuussa 2017 ja pian tämän jälkeen koitti matka Ylläkselle. Reissu meni miten meni, pahoinvointi alkoi ja mies oli kuumeessa, mutta siellä koin ensimmäisen outouteni. Olen aina ollut tosi virkku iltaisin ja kukkunut hereillä yli puolenyön liki joka ilta koska ei vaan nukuta. Pidimme matkanvarrella yhden yön välipysähdyksen Oulussa ja uni koitti jo Simpsoneiden aikaan ja heräsin vasta puolenyön tienoilla hampaiden pesulle. Olin aivan järkyttävän väsynyt (koska tää loppuu???) ja nukuin illasta aikaisin ja aamusta pitkään.
Toinen outous koitti karkkihyllyllä. Kuten läheiseni tietävät, olen aina ollut käsittämättömän kova karkkihiiri. Meninkin sitten valkkaamaan mukaan jotain pientä karkkia, mutta ei tehnyt mieli yhtään mitään. Ostin kuitenkin jotain mistä tykkään aina, mutta niistä tuli vain paha olo. Tuuletin pienesti jo mielessäni, että nytkö pääsin makean mussutuksesta mutta eipä hätää, kyllä himot palasivat. Sokeri tosin aiheutti koko raskauden ajan kuvottavan maun suun takaosaan, eikä tuo maku lähtenyt kuin hetkeksi hampaita pesemällä ja purukumin ja pastillien syönnillä.
Olin vähän pettynyt, sillä odotin koko raskausajan dippaavani kurkkua kaurapuuroon tai syöväni maalit seinistä mutta mitään tällaista ei tapahtunut. Päinvastoin pahimpina aikoina söin vauvanruokaa, tulisia nuudeleita ja suolakeksejä haalealla vedellä. Pahoinvointi kesti aina jonnekin viikolle 16 saakka ja tuona aikana ei paljon huvittanut syödä muuten kuin henkensä pitimiksi. Kahvi ei myöskään kuvottanut - onneksi, sillä olen töissä kahvilassa. Yksi asia minua kuvotti suuresti ja se oli jauheliha ja Lidlin haju. Lidlissä iski järkyttävä oksetus joka kerta ja jauhelihan pelkkä näkeminen nosti palan kurkkuun. Ylipäätään lämpimät ruoat aiheuttivat pitkään antipatioita nenässä ja makuhermoissa joten söin melko paljon myös salaatteja ja muita ns. raikkaita eväitä.
Olen ollut aina liian herkkänenäinen ja haistan ihmiset ominaistuoksun perusteella. Tiedän myös, mitä ihmiset on kokanneet kotona sillä vaatteisiin tarttuu tietynlainen tuoksu tietyistä ruoista. Raskausaikana tämä piirre korostui raivostuttaviin sfääreihin saakka. Kaikki mun vaatteet ja minä itse haisi kakalle. Kyllä. Luit oikein. Kakalle. Tästä johtuen pesin vaatteita ja itseäni jatkuvasti ja häpesin kakanhajuista olemustani. Myönnän googlanneeni mm. "miten kakanhaju irti vaatteista" ja "miksi haisen kakalle". Mieheni mielestä kyseistä hajua ei ollut olemassakaan ja tajuntaani jysähti tässä taannoin, että en enää haise kakalle joten sen täytyi olla hormonaalinen aivopieru (heh).
Äärimmilleen virittynyt hajuaisti aiheutti kriisitilanteita myös muualla, kuten töissä. Asiakkaalla oli sattunut eräänkin kerran pieni kakkavahinko vessassa (ja kun sanon pieni, tarkoitan valtavaa) ja sitä siivotessa jouduin ensin sumuttamaan koko vessan voimakkaalla mentholin tuoksuisella desinfiointiaineella, sillä haju oli sietämätön. Myös voimakas mentholin tuoksu oli sietämätön. Pahojen hajujen lisäksi myös ruoan tuoksu pakotti minut poistumaan kotoa aina kun mies valmisti ruokaa, pahimmat olivat ylempääkin tuttu jauheliha ja broileri, sekä valmiit marinadit.
Minulla oli valtava raskausvatsa koko raskauden ajan ja se hyppäsi näkyviin kohtuullisen aikaisin. Valtavuudesta (ja valtavista raskausarvista) huolimatta rakastin jokaista senttiä. Olen kohtuullisen lyhyt ja vatsaa oli vaikka kahden raskausvatsan edestä mutta maha ei ollut silti mitenkään kohtuuttoman vaikea. Tiellä se oli ainostaan siivotessa ja tiskatessa enkä myöskään missään vaiheesa vaappunut paikasta toiseen vaan ryhti jopa parani raskausaikana. Selkä ei myöskään kipuillut koko aikana tavalliseen malliin. Pääsin siis ilmeisesti aika helpolla, sillä kärsin vain liitoskivuista, turvotuksesta ja arvista.
Turvotuksesta puheen ollen, en ollut koskaan tiennyt että se voisi sattua niin paljon. En myöskään koskaan ollut tiennyt, että jalat voi turvota niin muodottomiksi kuin mitä ne pahimmillaan oli. En myöskään ollut koskaan tiennyt, kuinka nopeasti turvotus voi ihmisestä kadota ja kuinka paljon se hikoiluttaa sitä ihmistä. Nyt tiedän, been there, done that. :D
No se pahoinvointi. Se kun oksettaa viikkotolkulla 24/7 ja siihen päälle kärsii emetofobiasta, eli sairaalloisesta oksentamisen pelosta. Se on pyllystä. Tähän voidaan lisätä se, että vatsa oli sekaisin liki koko raskausajan ja Miron potkiminen ei ainakaan parantanut asiaa.
Jatkuva nälkä ja nälästä seuraava verensokerin lasku joka johtaa oksetukseen ja kärttyisyyteen. Tästä johtuen mukana kulki aina vauvojen pussismoothieita ja jotain pientä naposteltavaa.
Supistukset, verenvuodot ja muut yllättävät ja huolestuttavat asiat joiden vuoksi jouduin sairaslomalle. Sairaslomalla aika kuluu muuten yllättävän hitaasti ja vaihtelua päiviin toi se, makasinko sohvan oikeassa vai vasemmassa päädyssä vai yllätinkö ja makasinko päivän sängyssä. Päällimmäisenä tietysti huoli siitä, onko vauvalla kaikki hyvin.
Huolestuneisuuden lisäksi koin välillä masennuksen nostavan päätään ja hetkittäin olin ahdistunut tulevasta. Onneksi vauva opetti minulle paljon elämästä ja ollaan selvitty tosi hienosti.
Rakastin potkuja ja muistan edelleen ensimmäisen potkun. Oli ihanaa vain katsella kun vauva melskasi mahassa puolelta toiselle ja jumppasi etenkin iltaisin. Oli myös hauskaa huomata kuinka vauva alkoi aina potkia vatsalle asetettua kättä tai reagoi muuten kosketukseen. Neuvolassa sydänäänten kuuntelu ja ultrat olivat myös aina yhtä ihania ja hitusen hankalan raskauden vuoksi onneksi pääsinkin usein näkemään vauvaa.
En suuttunut herkästi enkä hermostunut pienistä. Tää oli varmasti vielä mukavampaa läheisille.
Kerrankin sai olla iso. Kaikki kommentoivat isouttani, mutta enpä paljon piitannut. Kerrankin sai käyttää ihonmyötäisiä vaatteita ja kantaa itsensä ja vauvansa ylpeästi. Ei myöskään koskaan ollut yksin, koska tiesi, että pikkuruinen roikkui aina matkassa.
Tukka ja kynnet kasvoivat hurjaa vauhtia ja samalla sääri- kainalo- ja viiksikarvat häipyivät. Normaalisti hyvin paljon rasvoittuva hiuspohja muistutteli itsestään vain joka toinen tai kolmas päivä. Finnit hävisivät ja iho oli hyvässä kunnossa alun jälkeen koko ajan, tätä iloa ei kestänyt kovin pitkään synnytyksen jälkeen.
Valtava ylpeys ja kiitollisuus omaa kehoa kohtaan valtasi mielen ja valtaa edelleen jos erehdyn pohtimaan, mitä se on saanut aikaan. Mun kohdussa on kasvanut kaunis lapsi ja mun keho on pitänyt hänet hengissä ensin 9 kk sisäpuolella ja pian 8 kk imetyksen voimin. On uskomatonta miten hienosti kaikki on järjestetty, ja miten suojassa vauva saa kasvaa ja kehittyä täysin valmiiksi. Tähän liittyy ehkä myös se, että kuinka viisaita vauvat on. Ensi päivien aikana oli uskomatonta huomata, kuinka vauva loi kontaktia ja osasi osoittaa selvästi mikä mättää. Raskauden aikana myös itsetunto kohosi, sillä vaikka olenkin nykyään löpsähtänyt ja arvet kiristelee, niin silti olen pystynyt tähän kaikkeen. En enää häpeä itseäni niin paljon kuin ennen vaan olen ylpeä.
Mitä hassua, outoa, tylsää tai ihanaa just sä koit raskausaikana? Kerro mulle kommenteissa tai Instagramissa!
-Laura
Outoja mielitekoja?
Sain tietää olevani raskaana helmikuussa 2017 ja pian tämän jälkeen koitti matka Ylläkselle. Reissu meni miten meni, pahoinvointi alkoi ja mies oli kuumeessa, mutta siellä koin ensimmäisen outouteni. Olen aina ollut tosi virkku iltaisin ja kukkunut hereillä yli puolenyön liki joka ilta koska ei vaan nukuta. Pidimme matkanvarrella yhden yön välipysähdyksen Oulussa ja uni koitti jo Simpsoneiden aikaan ja heräsin vasta puolenyön tienoilla hampaiden pesulle. Olin aivan järkyttävän väsynyt (koska tää loppuu???) ja nukuin illasta aikaisin ja aamusta pitkään.
Toinen outous koitti karkkihyllyllä. Kuten läheiseni tietävät, olen aina ollut käsittämättömän kova karkkihiiri. Meninkin sitten valkkaamaan mukaan jotain pientä karkkia, mutta ei tehnyt mieli yhtään mitään. Ostin kuitenkin jotain mistä tykkään aina, mutta niistä tuli vain paha olo. Tuuletin pienesti jo mielessäni, että nytkö pääsin makean mussutuksesta mutta eipä hätää, kyllä himot palasivat. Sokeri tosin aiheutti koko raskauden ajan kuvottavan maun suun takaosaan, eikä tuo maku lähtenyt kuin hetkeksi hampaita pesemällä ja purukumin ja pastillien syönnillä.
Olin vähän pettynyt, sillä odotin koko raskausajan dippaavani kurkkua kaurapuuroon tai syöväni maalit seinistä mutta mitään tällaista ei tapahtunut. Päinvastoin pahimpina aikoina söin vauvanruokaa, tulisia nuudeleita ja suolakeksejä haalealla vedellä. Pahoinvointi kesti aina jonnekin viikolle 16 saakka ja tuona aikana ei paljon huvittanut syödä muuten kuin henkensä pitimiksi. Kahvi ei myöskään kuvottanut - onneksi, sillä olen töissä kahvilassa. Yksi asia minua kuvotti suuresti ja se oli jauheliha ja Lidlin haju. Lidlissä iski järkyttävä oksetus joka kerta ja jauhelihan pelkkä näkeminen nosti palan kurkkuun. Ylipäätään lämpimät ruoat aiheuttivat pitkään antipatioita nenässä ja makuhermoissa joten söin melko paljon myös salaatteja ja muita ns. raikkaita eväitä.
Mikä täällä haisee?
Olen ollut aina liian herkkänenäinen ja haistan ihmiset ominaistuoksun perusteella. Tiedän myös, mitä ihmiset on kokanneet kotona sillä vaatteisiin tarttuu tietynlainen tuoksu tietyistä ruoista. Raskausaikana tämä piirre korostui raivostuttaviin sfääreihin saakka. Kaikki mun vaatteet ja minä itse haisi kakalle. Kyllä. Luit oikein. Kakalle. Tästä johtuen pesin vaatteita ja itseäni jatkuvasti ja häpesin kakanhajuista olemustani. Myönnän googlanneeni mm. "miten kakanhaju irti vaatteista" ja "miksi haisen kakalle". Mieheni mielestä kyseistä hajua ei ollut olemassakaan ja tajuntaani jysähti tässä taannoin, että en enää haise kakalle joten sen täytyi olla hormonaalinen aivopieru (heh).
Äärimmilleen virittynyt hajuaisti aiheutti kriisitilanteita myös muualla, kuten töissä. Asiakkaalla oli sattunut eräänkin kerran pieni kakkavahinko vessassa (ja kun sanon pieni, tarkoitan valtavaa) ja sitä siivotessa jouduin ensin sumuttamaan koko vessan voimakkaalla mentholin tuoksuisella desinfiointiaineella, sillä haju oli sietämätön. Myös voimakas mentholin tuoksu oli sietämätön. Pahojen hajujen lisäksi myös ruoan tuoksu pakotti minut poistumaan kotoa aina kun mies valmisti ruokaa, pahimmat olivat ylempääkin tuttu jauheliha ja broileri, sekä valmiit marinadit.
Odotas vaan, kohta on maha tiellä ja vaaput kuin ankka
Minulla oli valtava raskausvatsa koko raskauden ajan ja se hyppäsi näkyviin kohtuullisen aikaisin. Valtavuudesta (ja valtavista raskausarvista) huolimatta rakastin jokaista senttiä. Olen kohtuullisen lyhyt ja vatsaa oli vaikka kahden raskausvatsan edestä mutta maha ei ollut silti mitenkään kohtuuttoman vaikea. Tiellä se oli ainostaan siivotessa ja tiskatessa enkä myöskään missään vaiheesa vaappunut paikasta toiseen vaan ryhti jopa parani raskausaikana. Selkä ei myöskään kipuillut koko aikana tavalliseen malliin. Pääsin siis ilmeisesti aika helpolla, sillä kärsin vain liitoskivuista, turvotuksesta ja arvista.
Turvotuksesta puheen ollen, en ollut koskaan tiennyt että se voisi sattua niin paljon. En myöskään koskaan ollut tiennyt, että jalat voi turvota niin muodottomiksi kuin mitä ne pahimmillaan oli. En myöskään ollut koskaan tiennyt, kuinka nopeasti turvotus voi ihmisestä kadota ja kuinka paljon se hikoiluttaa sitä ihmistä. Nyt tiedän, been there, done that. :D
Raskauden tylsimmät puolet
No se pahoinvointi. Se kun oksettaa viikkotolkulla 24/7 ja siihen päälle kärsii emetofobiasta, eli sairaalloisesta oksentamisen pelosta. Se on pyllystä. Tähän voidaan lisätä se, että vatsa oli sekaisin liki koko raskausajan ja Miron potkiminen ei ainakaan parantanut asiaa.
Jatkuva nälkä ja nälästä seuraava verensokerin lasku joka johtaa oksetukseen ja kärttyisyyteen. Tästä johtuen mukana kulki aina vauvojen pussismoothieita ja jotain pientä naposteltavaa.
Supistukset, verenvuodot ja muut yllättävät ja huolestuttavat asiat joiden vuoksi jouduin sairaslomalle. Sairaslomalla aika kuluu muuten yllättävän hitaasti ja vaihtelua päiviin toi se, makasinko sohvan oikeassa vai vasemmassa päädyssä vai yllätinkö ja makasinko päivän sängyssä. Päällimmäisenä tietysti huoli siitä, onko vauvalla kaikki hyvin.
Huolestuneisuuden lisäksi koin välillä masennuksen nostavan päätään ja hetkittäin olin ahdistunut tulevasta. Onneksi vauva opetti minulle paljon elämästä ja ollaan selvitty tosi hienosti.
Raskauden parhaat puolet
Rakastin potkuja ja muistan edelleen ensimmäisen potkun. Oli ihanaa vain katsella kun vauva melskasi mahassa puolelta toiselle ja jumppasi etenkin iltaisin. Oli myös hauskaa huomata kuinka vauva alkoi aina potkia vatsalle asetettua kättä tai reagoi muuten kosketukseen. Neuvolassa sydänäänten kuuntelu ja ultrat olivat myös aina yhtä ihania ja hitusen hankalan raskauden vuoksi onneksi pääsinkin usein näkemään vauvaa.
En suuttunut herkästi enkä hermostunut pienistä. Tää oli varmasti vielä mukavampaa läheisille.
Kerrankin sai olla iso. Kaikki kommentoivat isouttani, mutta enpä paljon piitannut. Kerrankin sai käyttää ihonmyötäisiä vaatteita ja kantaa itsensä ja vauvansa ylpeästi. Ei myöskään koskaan ollut yksin, koska tiesi, että pikkuruinen roikkui aina matkassa.
Tukka ja kynnet kasvoivat hurjaa vauhtia ja samalla sääri- kainalo- ja viiksikarvat häipyivät. Normaalisti hyvin paljon rasvoittuva hiuspohja muistutteli itsestään vain joka toinen tai kolmas päivä. Finnit hävisivät ja iho oli hyvässä kunnossa alun jälkeen koko ajan, tätä iloa ei kestänyt kovin pitkään synnytyksen jälkeen.
Valtava ylpeys ja kiitollisuus omaa kehoa kohtaan valtasi mielen ja valtaa edelleen jos erehdyn pohtimaan, mitä se on saanut aikaan. Mun kohdussa on kasvanut kaunis lapsi ja mun keho on pitänyt hänet hengissä ensin 9 kk sisäpuolella ja pian 8 kk imetyksen voimin. On uskomatonta miten hienosti kaikki on järjestetty, ja miten suojassa vauva saa kasvaa ja kehittyä täysin valmiiksi. Tähän liittyy ehkä myös se, että kuinka viisaita vauvat on. Ensi päivien aikana oli uskomatonta huomata, kuinka vauva loi kontaktia ja osasi osoittaa selvästi mikä mättää. Raskauden aikana myös itsetunto kohosi, sillä vaikka olenkin nykyään löpsähtänyt ja arvet kiristelee, niin silti olen pystynyt tähän kaikkeen. En enää häpeä itseäni niin paljon kuin ennen vaan olen ylpeä.
Mitä hassua, outoa, tylsää tai ihanaa just sä koit raskausaikana? Kerro mulle kommenteissa tai Instagramissa!
-Laura
Kommentit
Lähetä kommentti